torstai 30. elokuuta 2018

Hulevesijärjestelmä vanhaan omakotitaloon

Kun ostimme vanhan omakotitalon joskun 1975 paikkeilla, sen kellariin oli, edellisen asukkaan kertomuksen mukaan, tullut joskus vettä.

Ensimmäisten töiden joukossa oli salaojan lisääminen rinteessä olevan talon ylärinteen puolelle. Vesi pääsi sieltä valumaan suoraan kivijalan alle. Kivijalka oli katkennut talven aikana routimisesta johtuen. Routiminen syntyi, koska kivijalan alle päässyt vesi jäätyi siellä.

Oli rakennettava kiinteä putkisto jolla vesi johdettiin salaojasta alarinteen nurmikolle jonne myös jälkeen päin asennettujen rännien syöksytorvien vedet ohjattiin kahden kokoomakaivon kautta umpiputkia myöten. Räystäskourujen puute oli jopa lahottanut verholautaa, veden päästessä valumaan seinää myöten ohjaamattomana.

Tässä hulevesijärjestelmän viimeinen kokoomakaivo. Siihen on liitetty katolta tuleva syöksyputki (valkoinen) ja yksi tuloputki toiselta syöksytorvelta (ylinnä)  ja kaksi lähtöä imeytykseen (oikealla). Alkuosa putkista (harmaa umpiputki) vie veden nurmikolle, etäälle rakennuksesta ja loppuosa putkista on reiällistä salaojaputkea joka päästää veden imeytymään maastoon. Matala purkukaivo on kivillä naamioituna imeytysputkien päässä siltä varalta, että vedentulo ylittää imeytyksen. Näin on mahdollista helposti myös nuohota mahdollisesti tukkeutuva putki kaivolta kaivolle. Imeytysputkeen tahtoo kasvaa puiden juuria sen reikien läpi ja ne tukkivat putken aikaa myöden. Syöksytorvet on hyvä asentaa siten, että ne saa helposti siirrettyä pois kaivosta ja kaivonkannen auki. Yleisenä käytäntönä on, että syöksytorvi on kokonaan irti kaivosta mutta tässä tapauksessa en kaivannut pisraakaan ylimääräistä vettä kaivon ulkopuolelle, maasto-olosuhteista johtuen.








Vajan portaikko

Yli puolen metrin kynnyskorkeus vaatii portaat. Tässä näkyy vajan keskikohdalle, lattian tueksi lisätty lekaharkko, sekä portaikkoa varten asennetut lekaharkot. Kuntta pois moreenia myöten ja sepeliä alle tasoitteeksi ja vesisillan katkaisemiseksi. Vaaitus menossa.

Portaikosta päätettiin tehdä vajan levyinen. Ohjauslauta kiinnitettiin vajan sivuseinän alaosaan, lattiarunkoon. Ensimmäinen reisilankku on asennettu. Se propattiin kiinni lekaharkkoon. Leveämpi yläporras vaati oman niskarakenteensa joka tuettiin reisilankkuun. Porraslaudat ovat 120mm leveät ja normaaliaskelmaan riittää raotettuna hyvin kaksi lautaa. Yläportaassa on lautoja kolme.

Tässä kuvassa näkyy miten viimeinen porrasaskelma tulee lepäämään lekaharkon päällä. Kannattaa muistaa laittaa, tällaisessa tapauksessa, kattohuopalevyn kappale portaan ja harkon väliin kosteuden kulun estämiseksi. Vasemmalla näkyy koivunrunko. Se jätettiin kasvamaan ja portaista jouduttiin katkaisemaan alin, uloin lauta sen vuoksi. Kestopuun sahauspinnat kannattaa lahosuojata, koska puunsuoja-aine ei ole puun sisälle juurikaan imeytynyt.

Kun reisilankun leveys ei riitä, on kannatusta jatkettava laudanpalasilla. Yläportaalla on kannatin jo tehty. Rosteriruuvit kestävät kestopuun hapot. Suosittelen. Uloimpiin reisilankkuihin laitettiin myös kannattajat joka askelmalle, paitsi alimmalle, joka lepää lekaharkon päällä. Se kiinnitettiin vielä pitkillä ruuveilla reisilankkuun. Ei keiku.

 Portaat lähes valliima. Vasemmasta reunasta puuttuu koivun jälkeen pieni pala porrasta otsalautoineen. Laajakantti vääristää - portaat eivät levene vaan ovat sivuseinien kanssa suorassa linjassa. 

Työkaluvaja

Tilasin valmispakettityökaluvajan erikoistoimituksena. Erikoista tilauksessa oli 1) vajaa piti pidentää standardi mitoistaan metrillä 2) se piti toimittaa elementteinä (normaalitoimitus oli koottuna) 3) elemettien paino tuli olla kahden henkilön kannettavissa mitoissa.

Tilaus onnistui ja toimituskin tuli sovittuun aikaan. Ihmetystä herätti ensin toimitetun paketin koko mutta se selvisi paketin avattuani. Pohjarunko oli kahdessa kappaleessa (painon vuoksi).

Kevät oli vähävetinen, joten paketti piti toimittaa saareen liian lähelle normaalia vesirajaa. Se tarkoitti, että paketti oli hinattava pari metriä ylemmäksi turvaan nousevalta vedeltä. Elementtejä ei voinut vielä siinä vaiheessa purkaa ja kantaa rakennuspaikalle, koska oli Juhannus ja kavereita ei ollut tarjolla apupojiksi. Sadepeitekin oli hyvä säilyttää mahdollisimman ehjänä.

Ei kun koolinkia ja kapuloita alle ja vinssi laulamaan. Pyöreät rullapuut auttavat kitkan poistoon.
Sadekausi alkoi sopivasti ja se ennustaa aina veden nousua joka sitten tapahtui mutta elementtipino oli jo turvassa kuivemmassa paikassa.


Edellisenä kesänä piti perustaa vaja eli alle neljä lekatolppaa. Kahdelle etummaiselle löytyi tukevat kivet sopivilta kohdin ja kaksi takimmaista perustettiin poistamalla turvekerros moreenin päältä ja lisäämällä sepeliä lekatolpan alle tasoitteeksi ja vesiesteeksi. Kuvassa tolppia vaaiettiin lautojen avulla. Kun pohjakehikko saapui kahdessa osassa, oli keskelle lisättävä kolme tolppaa liitoksen alle. Muuten pohja olisi notkunut aikaa myöten.


Käytin myös vanhaa hyvää letkuvaakaa vatupassin lisäksi. Ristimittaakin piti tarkistella useampaan otteeseen (kulmittaismitta joka kertoo, että kulmahalkaisijat ovat yhtä suuret), jotta perustus olisi jokasuhteessa suorakulmainen. Korkoa osoittava linjalanka näkyy punaisena.

Kiven päälle muotin teko oli hankalaa mutta uretaanilevyjä oli helppo muotoilla. Lukitsin pohjavaloksen ja tolppaharkon betoniraudoilla kiveen. Lopuksi täyttövaloin muotin oikeaan korkoon.


Tässä mökki on jo jopa maalattuna ja peltikatto päällä. Elementeissä oli vain pohjamaali.
Katon pellityksestä alla tarkemmin.


Peltikaton alla on aina hyvä olla aluskate kondenssiveden sisätiloihin valumisen esteeksi. Tässä katossa oli umpilaudoitus, joten muovikate ei tullut oikeasti kysymykseen. Alle laitettiin alushuopa. Koska peltien kiinnitykseen tarvittava rimoitus olisi tukkinut veden valumatien, rimat nostettiin kahdella huovanpalasella jokaisesta kiinnityskohdastaan irti aluskatteesta. Rimojen välien tuli olla sopiva peltien kantokyky huomioiden. Tässä tapauksessa tuo n, 40 cm riitti. Pystyssä on välistystä helpoittava irtonainen mittatikku. Makitan akkuruuvari on tietysti ostettu Kivilinnasta.


Tässä näkyy tuo valumarako. Riittää kondenssivedelle hyvin. Räystäspelti on aina hyvä kosteudenturva. Huopa liimataan peltiin bitumiliimalla.

 

Harjatilanne aiheutti yhden ongelman. Harjapelti oli liian kapea ja sen reunan alle ei olisi ollut riittävästi tilaa myrskytiivisteelle. Saaressa myrskyihin on syytä varautua paremmin, kuin sisämaan metsiköissä. Tilasin leveämmän harjapellin. Vasta oikean puoleinen päätypelti on paikoillaan. Sen alle oli, pellin kiinnitystä varten, asennettava lista. Harjapellin pituudesta riittää peitelevyksi päätyyn.









maanantai 27. helmikuuta 2017

Vanha puuaita uusiksi perustuksia myöten



Vanha lauta-aita alkoi rapistua. Siinä on osittain maavalliksi rakennettua lekaharkkokivijalkaa ja osin pienempiin valumuotteihin valettua tolpanjalkaa. Itse aita koostuu lautaelementeistä jotka ovat kooltaan n. 2,0m x 1,80m. Pituutta aitaan kertyy portteineen n.61m. Elementtejä on 30 ja lautaa on elementissä n. 30m.

Kuntoarviossa totesin, että aidan kivijalkaosassa joka oli lekaharkkomuurin varassa, oli pintavalos rikkoutunut pahoin melkein koko matkalta. Syyllinen oli liian pintaan jäänyt betonirauta. Tein päätelmän, että jos betonirautaa ei saa vähintään 5cm syvyyteen betonivalun sisään, sitä ei kannata sinne laittaa ollenkaan tai sitten pinta on suojattava kosteudelta. Itse lekaharkko-osuus oli jaettu, aivan oikein, noin 5 metrin jaksoihin liikuntasaumoineen, joten se oli säilynyt suhteellisen ehjänä. Ainoat rapistumat ja murtuma olivat syntyneet kohdissa, joissa pintaan oli mahdollisesti päässyt imeytymään vettä talvella ja se oli irrottanut pinnasta pieniä palasia ja yksi murtuma oli matalassa osassa routimalla. Siinä kohtaa kasvoi puita, enkä ollut raatsinut kaivaa juuria ylös.

Itse lauta-aita oli haalistunut ja siinä kasvoi runsaasti sammalta. Olin kerran sen jo teräsharjalla putsannut ja paikkamaalannut mutta sammalisto oli kasvanut paikalle uudelleen.
Aidan pintalaudoissa oli aika paljon lahovikaa, samoin alalaudassa. Alalaudat poistin kokonaan. Ne oli laitettu lähinnä esteettisyyssyistä mutta eipä tuota paljon huomannut, kun ne sieltä sitten poistin.

Aidan pintalaudan olin pellittänyt jo pari vuotta sitten, joten se sai olla kuten oli. Vaakatasossa oleva puupinta ei kestä säässä edes kyllästettynä, koska siinä vesi tykkää seistä ja muhia.

Aloitin keväthelteillä (+10 astetta) aidan korjaustyömaan. Ensin piti kulmahiomakoneella katkoa vanhat betoniraudat jotta murtuneet betoniosuudet sai raivattua pois uuden valuun tieltä.
Tein valukaukaloa parikymmentä metriä murtuneen pintakakun valamista varten.
Se kannatti tehdä erissä, koska en halunnut ostaa muottilautaa sitä varten tarpeettomasti nurkkiin haitaksi. Aitalautaa sitten taas kyllä tarvittiin. Puolet portistakin piti uusia. Toinen puoli oli uusittu pellityksen aikoihin.

Murtumakohta vaati, ensin avarrusporausta. Siihen tarvittiin pitkä ja mahdollisimman suurikiviporanterä ja hyvä kiviporakone. Sen jälkeen avariin reikiin tungin vankkaa raudoitusta ja juotosbetonia, jotta harkot saatiin tuettua entiseen asentoon ja vahvuuteensa. Juotosbetoni valui hyvin myös murtumarakoihin joten paketista vaikutti syntyvän uuden veroinen jollei vankempikin.  

Kun pinta oli valettu uusiksi, alkoi lekaharkkomuurin tasoitusmassaus. Isompia koloja täytyi täyttää kerrostamalla. Paksu muurilaastimassa pystyseinässä ei asetu luotettavasti. Kuivalaastipussin kyljessä ilmoitetaan suurin levitysvahvuus. Kun muuri näytti tasaiselta ja kuivalta, vedin siihen päälle, kuten myös betonipinnan päälle, kivijalkamaalin estämään veden pääsyn kivimateriaaliin.

Jälkikommenttina: maamuuri, joka siis on toiselta puolelta maan peitossa on syytä eristää hyvin. Eristyskään ei näytä auttavan siihen, että kiivijalkamaali ei pysy lekaharkoissa. Saattaisi olla viisain käyttää kalkkimaalia tai muuta hengittävää maalia, koska lekaharkkojen kautta kosteus kulkeutuu myös alasuunnasta.

Puuosuuden pesin ensin painepesurilla. Maalipintaa ei tarvinnut säästellä joten sain kaiken sammaleen poistettua ja aita alkoi näyttää hyvältä jo melkein sellaisenaan. En kuitenkaan luottanut vanhaan maalipintaan enää joten maalasin koko aidan uudelleen parin kerroksen maalivahvuuteen.

Aita on jälleen syvän tumman ruskea ja kivijalka valkoinen.

Aika oli myös tehnyt sellaisen tempun, että porttia kannattanut osuus aidasta oli alkanut kallistua sen verran (salmiakkipastilli-ilmiö), että portti roikkui pari senttä vinossa. Sen sain korjattua asentamalla viimeiseen elementtiin (mistä kallistuma alkoi ei portin viereiseen) harusvaijjerin. Kallistumaa voi seurata vaikkapa vatupassilla, pystytolppa kerrallaan. Toisen pään vaijjerisilmukan valoin kivijalkaan ja toisen pään vaijjerisilmukan porasin läpi elementtien välisen tolpan, elementin  yläkulmassa. Sitten vain vaijjeri väliin ja kiristämään vaijjerikiristimellä. Johan oikeni koko aita ja portti menee jälleen kauniisti kiinni. Vaijjerin vahvuus kannattaa valita ajatuksen kanssa. Itse ostin 4mm vaijjeria joka näyttää toimivan ainakin minun tapauksessani. Vaijjerikiristin oli tarkoitettu ilmeisesti veneenmaston harusvaijjereille mutta näyttääpä kestävän myös aitatarkoituksissa. Kyllä siinä jokunen sata kiloa syntyy vetovoimaa.


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Viemäriremppa sukittamalla




Omistan vanhan omakotitalon jonka viemäristö on peräisin jostain 60-luvulta. Viime kesän lopulla viemäri tukkeentui ja herätti karuun todellisuuteen, että se taitaa olla jo tiensä päässä.
Itse talossa viemärit, lämpö- ja vesijohdot saneerattiin muun remontin yhteydessä, joten niihin ei ollut syytä puuttua ainakaan toistaiseksi.

Päätin ottaa kustiksia viemärisukituksesta, koska se vaikutti järkevältä meidän tapauksessa. Talo on sen verran arvokkaalla tontilla, että jos se myydään, se tullaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä kuskaamaan kaatopaikalle ja tilalle rakennetaan rivari. Tästä syystä ja hankalasta liittymäkaivon sijainnista johtuen, sukitus olisi helpoin tie hoitaa viemäri toimintakuntoon ainakin 10-50 vuodeksi eteenpäin.

Valitsin keskihintaisen, sertifioidun, lähipaikallisen toimijan tarjousten joukosta. Toimitusaika oli n. puoli vuotta mutta itse työ kesti alle viikon paikkauksineen. Työn ajaksi saimme tilapäisen viemäripumpun joka ohitti päälinjan suurimmaksi osaksi asennustyötä, eli viemäri oli toiminnassa. Yhden vajaan vuorokauden ajan jouduimme säästelemään viemärin käyttöä, koska jätevesi päätyi n. 100 litran tynnyriin. Ohituspumppua ei voitu tilapäisesti käyttää, kun päälinjan liittymä sukitettiin.  Normaali WC:n käyttöä se ei estänyt. Sukittaja tarvitsi 3-vaihe voimavirtapistorasian työkoneilleen ja sen asennutin hyvissä ajoin ennen remonttia.

Viemärityömaalle sukitusfirma toi laitteita:”letkumankelin” ja pari kompressoria, joilla sukka paineistettiin kuivumisen ajaksi. Kulmahiomakonetta tarvittiin lattiakaivojen avauksessa ja rautaputken katkaisussa. Tietysti työkalupakissa oli runsaasti muuta pienempää työkalustoa. Paikalle tuotiin myös jäteveden tilapäiseen ohitukseen tynnyri jossa oli jäteveden ohituspumppu. Poistoletku vedettiin ulos kellarin ikkunasta pihakaivoon. Kellarista, kattilahuoneesta nousi rautaputkiliittymä ylös asuinkerroksiin. Remppa lähti etenemään tästä liittymästä kaupungin liittymään. Myös kaikki kellarin lattiakaivot ja käsienpesuallasliittymä sukitettiin tietysti.

Kellari pysyi yllättävän siistinä koko työmaan ajan. Tavarat saivat pääosin olla paikoillaan, ne vain peitettiin muovilla, jotta mahdollinen leikkauspöly ei tarttuisi ja kerääntyisi tavaroiden päälle.
Työmiehet myös siivosivat jälkensä ja veivät roskat mennessään, eli kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen työn suorittajiin.

Viemäri videoitiin asennuksen tarkistamiseksi. Kuvat kertovat, että periaatteessa voisi kuvitella kaiken olevan kunnossa putkien sisällä. Eniten kiinnosti liittymät (haarat) ja se meidän tukossa ollut ongelmapaikkamme. Siinä oli betoniputken sisälle päässyt tunkeutumaan raidan juurakkoa ja sen saneeraajat saivat kaivettua ulos putkesta. Putki vaikutti muuten ehjältä. Se ei ainakaan estänyt sukitusta, eikä juurakon kohdasta ole jäänyt näkyvää jälkeä myöskään videolle. Kaikki röörit on auki ja sikäli siis kaikki kunnossa.

Seuraavaksi on mietinnän alla vesijohdon liittymän saneeraus.

Alla tunnelmakuvia sukitetusta viemäristä:


Haarotuskappale 10 cm päässä lattiakaivosta.
Tämä siistittiin myöhemmin.

Lattiakaivon liittymä, Mustalla muovilla tilapäisesti tukittu.
 Tämä saattaisi olla juurien vaurioittama kohta.
Nyt kuitenkin putki on kovaa muovia, joten juuristo
ei enää pääse tunkeutumaan putkeen.
Käsienpesualtaan liittymä, (oletan).
 Liittymä kaupungin viemäriverkkoon. Eli sukitus päättyy.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Verhokotelo kevytrakenteiseen seinään

Rakensin  yksinkertaisen verhokotelon seinään, jonka pintalevynä oli ohuehko lastulevy. Seinälevyn takana oli vain 2x2 tuuman koolaus ja lisäeristysvillat. Vastaavan kiinnitysongelman aiheuttaa myös kipsilevyseinä.

Jos verhokoteloon asennettuun verhotankoon aikoo ripustaa raskaat verhot, ohuet seinämateriaalit eivät tahdo kestää kotelon ja asennuksen painoa. Mukaan on huomioitava (kuten tässä tapauksessa) säleverhojen käyttö joka rasittaa verhon kiinnityksen sitä päätä, jossa sälekaihtimen mekaniikka sijaitsee.

Hommaan käytin työkaluina kääntöpöytäsahaa, rautasahaa, käsiporaa, akkuruuviväännintä,  suorakulmaa ja vatupassia.
Tarvikkeina: mitallistettua, kakkosnelosta (4,5 x 95 cm), 4,5 x 2,2 cm puurimaa, 9 x 2,2 cm höylättyä lautaa, ruuveja kiinnitykseen (80mm, 50mm ja 30mm pituuksia senkkikannalla). Verhokotelon etulevy on valmiiksi maalattua lastulevyä jonka sahautin mittoihin. Levyn näkyvään reunaan tarvitaa kuumaliima-melamiininauhaa tai sitten reuna on paklattava ja maalattava.

Kuvassa näkyy kotelon rakenne ja oleellisia yksityiskohtia. Kotelon korkeus seinän suunnassa oli 35 cm ja kotelon syvyydeksi päätettiin laittaa tuon koolingin ja riman yhteissyvyys joka on 95+22mm eli  117 mm. Tilantarve on otettava huomioon sen mukaan millainen verhosysteemi koteloon on tarkoitus asentaa. Kaksikiskoinenkin ratkaisu mahtuu tähän tilaan ilman säleverhoa.

Ohutta seinälevyä varten tarvittiin kaksi seinän pohjakoolauksen ylittävää rimaa keskivaiheille, seinäkoolinkien kohdalle kiinnitettyinä. Päätypuut on kiinnitetty seinään molemmissa päissä.
Päätyihin tuleviin korkokoolingin pätkiin kiinnitin ensin riman pätkät ja keskelle tulevien  pystykoolinkien kiinnitystä varten porasin syvät ja laajat reijät (ruuvivääntimen kärkeä pitelevän jatkokappaleen on mahduttava syvälle reikään) reijän halkaisija on yli 10 mm. Kiinnitystä varten on puuta jätettävä reijän pohjalle riittävästi.  

Ensin kiinnitin kattoon laudan, kotelon pintatason etäisyyteen (huomioi että eteen tulee kotelon etulevy joka kiinnitetään tähän alusrakenteeseen). Kun ensin kiinnittää avuksi päätykoolit, se antaa suoraan oikean etutason.  Päätykoolien yläpuolelle tulee etulevyn kiinnitystä varten kattoa vasten ylälauta. Kokeilin etäisyyden pienellä laudanpätkällä, koska päätykoolit on hyvä kiinnittää ensi. Pitkä kattolauta on sitten helppo kiinnittää kun sen voi laittaa koolingin ja katon väliin jääviin koloihin kiinnityksen ajaksi.
Kun rungon päätykoolit on kiinni, niihin kannattaa heti kiinnittää alalauta joka antaa alareunan tason. Keskikoolingit kiinnitin 80mm ruuveilla pitkiin poikkirimoihin. Niiden kohdalla tarvittiin oikaisukorotukseen aputikkuja kuten ensimmäisessä kuvasta näkyy.

 Tässä kuvassa näkyy kotelon tukiosa koko pituudeltaan. 

Ennen kun peitelevy kiinnitetään paikoilleen, kannattaa porata levyn kiinnitystä varten reijät oikeille kohdin levyä, sekä kuumaliimata melamiini-peitenauha näkyvään alareunaan. Kuumaliimaus suoritetaan silitysraudalla (silkki-lämpötila), silitysraudan ja melamiinin väliin kannattaa laittaa leivinpaperia. Melamiininauha on syytä myös katkaista heti suurin piirtein oikeaan mittaan (+ ylimenovarat). Samoin kannattaa melammini-nauha kiinnittää silityksen ajaksi, molemmista päistä vaikka ilmastointiteipillä väliaikaisesti paikalleen. Kiinnityksen aikana on hankala paimentaa kiemustelevaa nauhaa. Kiinnitys on viisainta aloittaa keskeltä vuoroin molempiin päätysuuntiin, näin nauha pysyy paremmin paikoillaan ja sen saa liimattua täsmällisemmin paikoilleen. Kun nauhan keskusosa on liimattu, teipit voi poistaa ja jatkaa päätyosien liimausta. Varokaa sotkemasta silitysrautaa ilmastointiteippiin, kyllä melamiin pysyy väliaikaisesti kauempaakin liimattuna paikoillaan tuossa vaiheessa. Nauhaa jätetään molemmille puolin (myös reunan leveyssuuntaan) ylimääräistä, koska liian nauhan voi leikata viimeistelyvaiheessa pois.  Kun nauha näyttäisi olevan kiinni, kannattaa reunoista testata, onko kiinnitys onnistunut joka paikasta. Reunaa rapsuttelemalla kuulee äänestä, jos nauhan alla on ilmaa. Irti olevat kohdat on silitettävä uudestaan, kunnes ne tarttuvat puuhun.

Valmis verhokotelo ja säleverho asennettuna. Ikkunasta puuttuu vielä kangasverhot jotka vedetään säleverhojen päälle. Kattolista on vielä irti ja verhokotelon peitelevyn ja katon rajaa tulee siistimään kapea, valkoinen kulmalista.

Kurkistus verhokotelon alle. N. 12 x 12 cm:n tilassa näkyy lautaan, kangasverhoja varten kiinnitetty verhotanko ja säleverhon kiinnitys. Säleverhon kiinnittämiseksi tarvittiin vielä yksi säleverhon pituinen rima yli seinäkoolien. Jos alalauta olisi ollut leveämpi, ei tuota lisärimaa olisi tarvittu. Nyt kuitenkin on teoreettinen mahdollisuus, esim. imuroida patterisuulakkeella verhokotelosta pölyt.
Koska tila on ahdas, verhotankojen kiinnitys on tehtävä ennen etulevyn kiinnitystä. Ja jos haluaa olla kaukokatseinen, etulevy on hyvä suunnitella irroitettavaksi. Ruuvit voi kevyesti senkata (upottaa) ja kannat viimeistelymaalata valkoiseksi. Koska tässä tapauksessa kotelo on seinästä seinään, sen eteen tulee sivuseinien kattolistat. Samoin kattoon kotelon eteen, on meidän tapauksessa, ruuvikiinnitettävä, irroitettava kapea kattolista.






maanantai 18. tammikuuta 2016

Betonilaituri savipohjalle

Betonilaiturin pystyy rakentamaan saviseenkin rantaan "kelluvana".
Tämän ohjeen myötä en takaa, että laituri pysyy suorana tai murtumatta routimistilanteissa, tai estää sen kellumisen veden noustessa mutta ainakin se antaa yhden idean saven päälle rakentamiseen.
Oma laiturini on pysynyt paikoillaan ainakin viisi vuotta ilman murtumia tai liikkumista paikaltaan.

Rakennustöihin tarvitsin lapion, rautakangen, vasaran, lekan (paalutukseen), käsisirkkelin, pöytäsahan (tai sahan), lautaa muottiin + koolinkia lautamuotin tukemiseen, sekä kestopuu-pilareita  tai kuorittuja kuusenrunkoja (n. 12 x 12cm paksuja paalutukseen),  nauloja, betonirautaa (10-12 mm), kulmahiomakoneen (tai rautasahan), sepeliä kuopan pohjalle eristämään betonivalu savesta ja estämään betonin valuminen pohjan kautta ulos muotista. Tyrox- tai uretaanilevyä kevennykseen. Niin ja tietenkin runsaasti betonia pumppuvaluna, jotta valua voi ohjata ja säädellä.

Matemaattisesti laiturin rakennetta tulee tarkastella massojen suhteella jossa laiturin painon pitäisi osittain saavuttaa syrjäytyvän maamassan paino, joten laituri ikäänkuin osittain kelluu maamassan päällä. Ankkurointi (liikkumisen esto) kannattaa tehdä myös huolella.

Itse ratkaisin ongelman, laskemalla maamassanpainon vastaavan suurin piirtein betonin painoa ja kaivoin laiturille kivijalkakuopan joka vastasi laskemaani laiturin osittaispainoa ja syrjäytyvän vesimassan painoa. Ilman kevennystä laiturikuoppa olisi tasan laiturin syvyinen mutta siinähän ei olisi mitään järkeä. Joten laituria täytyi keventää. Yksi mahdollisuus on tehdä laiturista osittain ontto. Tähän minulla ei ollut mahdollisuuksia, koska betonista olisi pitänyt saada vesitiivis, joten korvasin ilmatilan uretaanimuovilevyillä. Tyrox-levy käy yhtä hyvin. Se taitaa olla jopa kevyempää kuin uretaanilevy. Yksi kevennysmateriaali voisi olla lekasora eli kevytsora, se tosin vettyy ja sen kautta saa veden painon.

Laiturin ulkoreunat, pohja ja pinta on vahvistettava betoniraudoituksella. Näin syntyy "laatikko" joka on joka suuntaan jäykkä.
Omassa konstruktiossa jätin laiturin keskelle vielä yhden raudoitetun seinän pituussuuntaan, jäykkyyden maksimoimiseksi.

Tässä kuvassa näkyy muotti ennen raudoitusta. Pohjalle laitoin aluksi kiviä jotka antavat hyvää ankkurointipintaa ja niiden päälle sepeliä, varsinkin reunoille estämään valubetonin karkaamisen. Laudoituksen oikeassa reunassa näkyy vaaituslanka joka näyttää muotille vaakatason. Vastaava vaaitus on myös vasemmassa reunassa joka ei näy kuvassa. Sensijaan vasemmalla näkyy irtonainen työskentelylankku, koska valun ja muotin päällä pitää pystyä kulkemaan koko työn ajan. Oikealla näkyvä harmaa koolinki on muotin tuki joka on kiinni pystykooleissa. Se estää  muotia pullistumasta ulos, kun betonimassaa  lasketaan muottiin.
Väliseinä keskelle, muodostui uretaanilevypinkkojen väliin. Valuvaiheessa oli seistävä uretaanipinojen päällä, etteivät ne päässeet liikkumaan betonimassan paineesta. Lukitsin ne pystysuuntaan vielä betonirautoja pinon läpi työntämällä.
Jotta uretaani tai tyroxpino ei pääse tunkemaan ulos muotista, on laudoituksen yli syytä naulata muutama koolinki joiden avulla voi rakentaa alaspäin puristuksen tyrox/uretaanipinoille. Puristusapuina koolinkien välissä voi käyttää kiviä, jolloin ne saavat jäädä laiturin pintabetonin sisälle sellaisinaan. Puupuristimet on vaikea saada pois betonin sisältä ja pintaan syntyneet aukot täytyy paikata. Tietysti koolingin päät voi sahata poikki mutta ne ovat ruman näköisiä jos pinta jää näkyville. Ei hyvä juttu mutta mahdolinen.


Ulkolaudoituksen tein hieman alaspäin leveneväksi ja kiinnitin sen savipohjaan itse junttaamiini kuusitolppiin. Tolppia oli joka kulmassa neljä ja varmistimena pari tolpparyhmää vielä keskellä. Näin uskon varmistaneeni, että betonilaituri ei liiku saven päällä esimerkiksi jäiden paineesta (ainakaan kovin helposti). Samalla paalutus toimii tukena routimisen liikkeitten rajoittamiseksi ja pitää laiturin kiinni pohjassa kun vesi nousee. Lukitsemisen paalutukseen voi tehdä sitomalla vankasti raudoitus niihin paaluihin, jotka jääävät betonin sisään. Tyrox ja uretaani toimivat hyvinä kylmäsillan katkaisijoina joten kylmä ei pääse betonin kautta laiturin alle jäätämään maaperää.

Sitten vaan betonia paikalle ja muotti täyteen. Valu oli suoritettava matalan veden aikaan. Koska valu tehdään kerroksina ja tyrox-levyt on saatava "uppoamaan" alemman, pohjaosan betonivalun päälle, veden täyttämässä muotissa tehtävä muodostuu mahdottomaksi.
Ensi ohut kerros pohjalle (n. 20 cm vähintään) siten, että raudoitus peittyy reilusti (raudoituksen tulee jäädä mahdollisimman keskelle betonimassaa). Tämän jälkeen lisätään tyrox-palat siten, että reunavaluille jää hyvät tilat raudoituksineen. Kevennystäytettä ei saa missään nimessä laittaa kiinni raudoitukseen, koska sen jälkeen raudoitus jää osittain betonin ulkopuolelle ja menettää merkityksensä ja ruostuu hyvin nopesti. Betoni valua jatketaan, kun kevennysmateriaali on kaikki paikoillaan. Pinnalle täytyy jäädä myös vahva betonikerros raudoituksineen. Pintaraudoituksen tulee olla irtonainen verkko, joka upotetaan pintavalun keskelle syvyyssuuntaan. Kevennysmateriaalia ei muuten saada (verkon kiinteästi päällä ollessa) valun aikana paikoilleen muotin ja laiturin sisään.

Viimeistelyksi keräsin kiviä laiturin ympärille, eritoten aallonmurtajaksi mutta myös lisämaamassaksi. Alla periaatepiirros rakennelmasta - päältä ja sivusta katsottuna.



Kuvassa raudoitus on esitetty punaruskealla. Raudoituksen tukevuus on syytä mitottaa mieluummin yli kuin alle. Jäämassat puristavat ja vääntävät laituria ja vesi saattaa kaivaa maata laiturin kärjen alta. Muuttuvat rasitukset voivat murtaa heppoisen rakenteen.
Kiviä on hyvä kerätä laiturin eteen ja sivulle aallonmurtajaksi. Vesi kovertaa rannassa maata mielellään. Kivet lisäävät myös maan painoa laiturin ympärillä, se taas auttaa laituria pysymään paikoillaan ja estää laiturin vajoamista saveen jos muu maamassa ohenee ympärillä.

.

Laituri valettuna. Muotti on edelleen ympärillä. Tässä tilanteessa vesi oli noussut n. 60 cm ja yli puolet laiturimassasta oli veden alla. Tällaisessa tilanteessa on merkittävää, että laiturin paino pitää sen edelleen pohjaan ankkuroituna. Laiturin massan tarkka laskenta ja paalutukseen kiinnittäminen auttaa myös tässä. Laituri ei siis saisi missään tapauksessa nousta kellumaan. Suomenlahdella vesi saattaa nousta jopa 1,5 metriä, eli silloin koko tämän laiturin betoniosuus on veden alla. Vedenpinnan vaihtelu on yleisesti 2 metriä, minimi ja maksimi korkeuksien välillä.

Jos haluat tarkempaa tietoa ja laskentakaavoja rakenteitten kevennyksestä pehmeiden maamassojen päälle rakennettaessa (pohjaveden ylä ja alapuolelle), siihen antaa yksityiskohtaisia neuvoja "Liikenneviraston ohjeita 5/2010  Kevennysrakenteiden suunnittelu".
http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf3/lo_2011-05_kevennysrakenteiden_suunnittelu_web.pdf


Betonilaiturin päälle rakensin vielä puisen kävelysillan, ulkonäkösyistä. Kävelysillan kiinnitin tukevasti betoniin ankoilla kulmaraudoilla, sillä korkeimmillaan meri vie irtonaiset puurakenteet syysmyrskyissä. Vasemmalle jatkuu kävelysilta joka vie ponttoonilaiturille, oikealla näkyvä kävelysilta jatkuu maihin, nousuveden "kahluukorkeuden" yläpuolelle. Korkean veden aikaan betoninen osa laiturista on ikäänkuin suuri laituripilari.

Tässä tänä vuonna 2018 syksyllä otettu kuva nousuveden aikaan. Koko betonilaituriosuus on veden alla ja edelleen täysin suorassa vedenpinnan mukaan. Tällaisessa tilantessa laituri on kovimmillaan. Myrskyn, veden liikkeen, aaltovoima saattaisi irrottaa sen pohjasta. Siksi painoa pohjaa vasten pitää jättää reilusti mutta ei liikaa ja kiinnitys pohjaan juntattuihin paluihin tulee olla tukeva (betoni valun sisällä) . Yksi puukannen kiinnityskulmaraudoista näkyy betoniosan etupäässä veden alla. Puukannella päivystää sorsa- ja lokkipelottimena kumikäärme. Tuo iskuasento näyttää toimivan parhaiten. Käärme on sidottu lautaan ja tuettu rautalangalla. Vaikuttaa toimivan. Aiemmin laiturilta sai lakaista jatkuvasti sorsan ja loki öötiä. Tässä "pilkut" ovat kuivan ja kastuneen laudan värieroja - onneksi.