torstai 10. syyskuuta 2015

Rantavajan kivijalka

Rantaan rakennettavan vajan perustaminen

Halusin suuren korkeuseron ja pitkän etäisyyden vuoksi mökkirantaamme varastovajan. Teetin siihen piirustukset ja hain asianomaisen rakennusluvan.

Maaperän koekaivauksessa (jonka tein yhden kulmapilarin laskettuun sijaintipaikkaan) kävin läpi maakerrostumia joista suurin osa oli kovaa save ja moreenia. Pinta oli tietysti täynnä rantapuiden juuria joita en voinut säästää mutta onneksi suuria pääjuuria ei tullut vastaan.

Jonkin matkaa (n. 70 cm) kuopasta alkoi tulla vastaan hiekkaa. Hiekkakerros ei ollut kovin paksu mutta maan kovuuden vuoksi päätin, että siitä hiekkakerroksesta tulisi pilarikuoppien syvyys. Ainakin se johtaisi mahdollisen liikkuvan veden pilarin alitse pois routimasta. Maalajien kaltevuus oli rantaan vievä.

 Kauko Koutaniemi mittasi vajan paikan asemapiirroksen mukaan.

Linjalaudat osoittivat vajan kulmapisteet ja niiden kautta vedettiin linjalangat vajan ääriviivoiksi.
Tässä on etummaiset kuopat syvyyksissään. Kasoissa oleva maa kertoo laadustaan paljon. Sekarakeista, saven sitomaa moreenia. Kuivana lähes betonin luokkaa. Poravasaraa kehiin.


Kuvassa yhden pilarin raudoitettu perustuksen valumuotti. Pohjalla näkyy sininen routalevy. Itse muotti on rakennettu vanerilevyistä ja tuettu lautakauluksin (3kpl n. 70cm:n korkuisessa muotissa). Ympärille asennettiin kiertävä tyrox-levyeriste ja sen ja maamassan väliin valutettiin Lekasoraa lisäroutasuojaksi. Raudoitus on 10mm:n harjaterästä. Raudat sidotaan muotoon snurrilangalla (rautalankaa). Rautojen päät kannattaa taivuttaa koukuiksi. Näin saadaan suurempi murtumalujuus valokselle, kun rauta ei pääse liikkumaan betonin sisällä.

Kaikki muotit ovat paikoillaan. Sitten tilaamaan betonia joka saapui paikalle ruiskuautolla. Saaresta kun on kysymys betoniauto oli tietysti vankan työlautan kannella. Letkua riitti joka muotille ja ylimääräinen betoni valettiin laiturin peruskiveksi. Yksi tai useampi varamuotti on aina hyvä olla olemassa liikabetonin hyötykäyttöön. Jos ei muuta niin laiturin tai poijjun ankkureiksi.

Matalin pilari on valettu valmiiksi linjakorkoonsa. Toista linjalankaa on siirretty työn vuoksi syrjään sivulinjasta. Lekapilarin sydän on raudoitettu 4 x 12 mm:n harjateräksellä (neliön muotoon) ja täytetty betonilla. Raudoituksessa on katsottava, että betonia tulee riittävästi raudan ja kosteutta imevän ulkopinnan väliin. Muussa tapauksessa rauta ruostuu. Lekaharkkokin imee vettä jos sen pintaa ei käsitellä vesitiiviiksi, esimerkiksi maalaamalla.

Kaikki pilarit on muurattu ja sydämet raudoitettu ja valettu umpeen. Lekaharkkojen välissä on myös kerrokset muurauslaastia. Pilareiden pinta slammattiin (siveltiin) viimeistelyvaiheessa laastilla yksivärisiksi. Maalaus olisi myös hyvä ratkaisu.
Pilarien ympärille, pintamaaksi tampattiin savea ja koko vajan alustan alueelle levitettiin 50mm:n styrox-levyt ja muovikalvo jonka päälle lapioitiin kuutioittain hiekkaa. Eipä routa vaivaa.

Tästä sitten jatkettiin seuraavana keväänä ylöspäin >

Ilmalämpöpumpun putket piiloon

Asennutin viime vuonna mökille ilma/ilma lämpöpumpun mutta en halunnut sen rumentavan mökin ulkoseiniä mitenkään.

Se vaati sitten jonkin verran jumppamista valmiiseen rakenteeseen, mutta onnistui mielestäni erinomaisesti ja kohtuullisella vaivalla.

Itse ulkoyksikkö sijoitettiin kivijalkatilaan. Siihen samaan tilaan johon tein edellisessä proggiksessani ne näkösuojaritilät.
Selvitin lämmitinasentajalta ritilöiden etäisyydet ja ilmanläpäisyn ja hän oli sitä mieltä, että ei vaikuta tuottotehoon haittaavasti.

Ulkolaitetta varten valoin kallion pintaan pultatut betoniblokit koolauksen kiinnitystä varten. Ulkoyksikkö painaa melkoisesti ja pelkkä ripustus olisi saattanut muodostaa äänisillan lattiarakenteisiin. Yläkiinnityksen värinäeristin tuosta samasta syystä kaksinkertaisella kumivaimentimella, eli vaikka yläripustuksen tehtävä oli lähinnä pitää laite pystyssä, sen käyntivärähtely ei siirtyisi talon runkoon.
Ulkoyksikön ylapuolelle asensin 60 mm:n alumiinipinnoitetun uretaanilevyn estämään puhaltimen viiman kylmentävää vaikutusta pohjarakenteisiin. Uretaanilevyn ja pohjarakenteen alustan väliin jätin 60mm ilmaraon kondenssiveden (ulkoilman kosteus tiivistyy kaikille pinnoille jotka ovat sitä viileämpiä) haihduttamiseksi. Se on aina pakollinen jos tiivis levy on viimeisenä talon ulkpuolella. Tiiviyden tulee kasvaa rakennuksessa sisäänpäin ei ulospäin.
Ulkoyksikkö oli näin asennettuna täysin piilossa.

Lämpöputki oli eristetty mutta koska veto oli ulkotilassa melkein 5 metriä, eristin sen vielä kertaalleen ympäri uretaanikouruilla, kaikkialla minne kouru suinkin mahtui. Tiukat paikat ruiskutin uretaanivaahdolla vapaan ilmankierron estämiseksi (siis sellaissa paikoissa joissa kondenssikosteutta ei pääse syntymään).

Sisäyksikkö kiinnitettiin ulko-oven yläpuolelle joten lämpöputkin täytyi upottaa ulkovuorilaudan taakse rakennettuun tilaan. Ovenpielilauta irti ja pari oven yläpuolen lautaa. Alapuoliset rakenteet oli avarrettava (ulkopintaa kannattavia rakenteita säästellen) putkille riittävän tilavaksi. Siihen riitti yhden pystylaudan halkaiseminen käsisirkkelillä. Ylhäällä olevan vaakalaudan ali pääsi jo oikeaan kohtaan sisälle, aivan sisäyksikön viereen seinälle. Tällä tavoin koko putkitus saatiin piiloon verholautojen alle ja lisäksi melko hyvään lämpösuojaan.

Talven puhallin pyöri seisontalämpötilassa (+10 astetta sisällä) ja kaikki oli keväällä kunnossa ja huusholli raikkaan tuoksuinen.

 Ulkoyksikön ripustus ja jalusta. Kalliota vasten valetut betoniosat alinna. Koolinkirunko jatkuu poikkikoolauksineen lämpöyksikön takana lähes kattoon, jossa sen värähtelyn siirtyminen runkorakenteisiin on eristetty kaksikertaisilla kumijoustimilla. Toimii erinomaisesti.
Ulkoyksikkö on takaapäin nähtynä. Kuvan tilanteessa kattoon on kiinnitetty jo uretaanilevy. Etäisyys edessä näkyvään kivijalkaritilään on n. 1,5 metriä.

Värähtely eristimet näkyvät vihreän kestopuupalkin vasemmassa päässä (harmaa kumilevy) ja laitteen vieressä olevan kiiltävän kulmaraudan ja koolingin välissä (harmaa kumilevy).

Putkitus eristettiin uretaanikouruilla ja niiden lisäksi laitoin muovisen räystäskourun metallipanta ripustukseen, mekaanisia kolhuja estämään .


Tässä putki nousee pation lattian läpi oven pielilaudan taakse. Valkoinen putki on sisäyksikön kondenssivesiputki. Lämmitysputken kulku kivijalkaritilän yläpuolelta näkyy myös kuvassa.
 Putki upotettiin oven pielilautojen alle. Putki läpäisi seinän oven yläpuolella.
Kun putki oli asennettu paikoilleen, laudat kiinnitettiin ruuveilla.
Kun ruuvien kannat vielä kitattiin, ei mitään jälkiä jäänyt.
Putki kulkee nyt piilossa vuorilaudan alla.
Asiaa aavistamaton ei näe lämmitysjärjestelmää talon ulkopuolelta.
Niinhän oli tarkoitus.

Vanhan laiturin ponttoonien kiinnitys uusiksi

Havaitsin keväällä, että ponttoonilaiturimme ponttoonien kiinnitysvanteet olivat ruostuneet osittain poikki. Eihän siinä auttanut muu kuin hinata laituri rannalle ja kääntää oikeaan "asennuskulmaan", eli selälleen.

Sinänsä se oli jo melkoinen urakka, koska märkä laituri painaa jonkin verran. Yhden miehen voimin tarvitsin kääntämiseen venevinssiä ja hieman neuvokkuutta.
Tuin laiturin maahan kääntösivultaan muutamalla maahan juntatulla laudan pätkällä. Sopivasti sen verran maan pinnalle, että stoppasivat laiturin karkaamisen vinssin suuntaan ja sitten veivaamaan.
Kuoliopisteessä oli syytä varmistella rauhallista maahantuloa, koska en halunnut rikkoa laituria päreiksi vaikka tasaiselle hiekallehan se oli kaatumassa. Asettelin vastatuet kaatumissuuntaan. Tukia siirtelemällä vuoorotellen laiturin molemmissa päissä, sain laskeutumiskulman sen verran matalaksi, että annoin laiturin pudota loppumatkan hiekalle. Molemmat ponttoonit kimposivat rytäkässä irti läpiruostuneista vanteistaan. Eipähän tarvinnut niitä sitten sen kummemmin irrotella.

Putsasin ponttoonit rokoista pohtien samalla, millä ihmeellä tulisin ne kiinnittämään kestävämmin kuin galvanoiduilla pannoilla, kuten valmistaja oli aikoinaan tehnyt.
Kierellessäni Etolat ja rautakaupat näin Starkissa litteää harmaavesipumpun muovista poistoletkua. Se oli n. 4cm leveää ja nailonilla punosvahvistettu. Eipä ruostuisi, ei venynyt ja vaikutti kestävältä.
Sitten katsastamaan kiinnikkeitä. Valintani osui rosteri (ruostumaton teräs) ruuveihin ja prikkoihin. Pussissa oli noin suunnilleen sopiva määrä molempia mutta ruuvit olivat liian heppoiset, joten ostin hyllystä niiden tilalle uudet tukevammat, tietysti edelleen rosteria.

Pantoja riitti edellisten kolmen sijaan neljä per ponttooni joten sain kiinnityksestä varmemman.

Myös kulmaraudat olivat läpiruosteessa, lähinnä paperin veroiset. Vaihdoin nekin ruostumattomasta teräksestä tehtyihin. Koska puuosat olivat vielä erinomaisessa kunnossa, ajattelin, että laituriin kannattaa sen verran sijoittaa, ettei ihan heti tarvitse sitä uudelleen korjailla.
Ponttoonien päädyt oli syytä tukea päittäin, koska edellisessä kiinnityksessä ne olivat päässeet liikkuman pituussuunnassa ja sellainenhan ei ollut mitenkään terveellistä pitkän päälle. Lisäsin pituussuunnassa sivuille painekyllästetyt törmäyslaudat. Ne siistivät sivut ja antavat törmäyskestävyyttä pintalaudoituksen päille. Asensin myös lisäponttoonin laakongin päätyyn, koska laakongin paino tahtoi painaa laiturinpään liian syvälle kuljettaessa.

Kun ponttooni ja alustatyöt oli tehty, käänsin laiturin jälleen uintiasentoon käänteisin toimin, vinssin ja laudanpätkien avulla. Nyt vain piti varoa, ettei laudat päässeet kampeamaan liikaa pelkästään ponttooneja vasten. Niin lujaksi en kiinnityksiäni uskonut. Kostean laiturin paino ponttooneineen oli useampia satoja kiloja.

Alla kuvasarjaa työmaasta.
Tässä vaiheessa alkaa laituriponttoonien uudelleen kiinnitys. Poistoletkukieppi odottelee leikkausta sopivan pituisiin pätkiin pannoiksi. Rosteriruuvilaatikko ja runsas määrä työkalujakin on valmiina.
Jos työkoneita puuttuu, käy Kivilinnan verkkokaupassa täydennysostoksilla. Suosittelen.
 Kulmaraudat ovat menossa vaihtoon. Edellisten irroitus oli melkein hankalampaa kuin uuden kiinnitys. Irroitukseen tarvitsin kirvestä, jonka terän kiilasin kulman taakse vasaralla, vanhan kulmaraudan kampanaulakiinnityksen irrottamiseksi. Kun toinen puoli oli irti, toinen lähti jo helpommin.
 Yksi ponttooni on kiinni ja toisen ponttoonin pannat odottelevat toisesta päästään kiinnitettyinä jatkotoimia.
 Tässä näkyy pannan kiinnityksen tukevuus. Ei pitäisi päästä karkuun noilla neppareilla.
Ruuvit ja prikat ovat, kuten mainitsin, ruostumatonta terästä.
Ja tässä olen lisännyt ponttoonin päätyyn liikkumisen estävän palikan.
Toisessa päässä on vastaava tuki. Pysyy paikoillaan.


Rakensin myös lisälaiturinpätkän neliskulmaisin ponttoonein.
Sen osat sahautin valmiiksi mittoihin Etelän puutavaran pojilla.
Runsaan pintalaudoituksen kiinnityksessä oli korvaamattomana apuna tyttäreni ja Makitan akkuporapari joista riitti ruuveille vääntöä ja kone molemmille puolille laiturilaudoitusta.


Kiitos kommentista Olli. Kuvat Ollin kommenttiin ovat tässä alla:
(kuvatekstit Hannu Kuukkanen)

Melkoinen urakka takana. Onneksi mukana on ollut konevoimaa.
Tässä kuvassa näkyy yksi järkevä kiinnitystapa uusille pannoille. Tätä kannattaa käyttää varsinkin silloin, kun kaikkia vanteita ei uusita joten on hankala päästä laiturin reunakoolingin taakse pantaa kiinnittämään. Jos panta venyy, on myös  helppo kiristää panta uudelleen kiinnittämällä.
Tässä kuvassa tämän laiturin osan alla on kulmikkaat palikkaponttoonit.



Kivijalkaritilät mökille tai omakotitaloon

Ongelmana oli korkea kivijalkatila ja sen alla olevan varastotavaran näkyminen. Ihan puhdas esteettisyys siis.

Mietin miten saisin näppärästi rakennettua ritilät jotka olisivat edustavan näköiset ja aikaa kestävät. Ritilöiden oli myös syytä päästää alatila hyvin tuulettumaan sisälle tunkeutuvan kosteuden ja mahdollisten raadonkaasujen estämiseksi.

Perusmateriaaliksi valikoitui 2x3 cm:n ruskeaksi kyllästetty rima.
Ehdottomiksi työkaluiksi projektissa osoittautuivat katkaisusahapöytä ja akku-ruuviväännipari joista toisella konella voi porata tarvittavat reijät ja toisella kiinnittää ruuvit.

Alla on kuvasarjaa työn etenemisestä ja valmiista tuloksesta. Ritilää kertyi n. 17 metriä. Paikoin ritilän korkeus oli jopa 2 metriä. Ritilämallin/rakenteen voi muotoilla vaihtelevaan kalliomaastoon sopivaksi ja rakenne kesti myös käyttöä erinomaisesti. Ritilää on voitava aukoa, koska kivijalkatilassa olevaa materiaalia käytetään jatkuvasti.

Korvaamaton "täytyy olla" laite on katkaisun osaava sahapöytä. Kun ritilän pituudelle oli asentanut stopparin (katkaisupituusmalli), oli elementin rimojen sahaus pelkkää rallatusta ja aina oli siistiä tasapituutta. Koska rimat olivat usein pitkiä, katkaisumallin kiinnitin pitkään ja leveään reisilankkuun joka oli toisesta päästä ruuvattu kiinni sahapöydän jalustaan.
Tästä paikalleen asennetusta ritilän kappaleesta näkyy hyvin ritiläelementin rakenne. Tähän pituuteen oli asennettu neljä pystytukea joita vasten pinottiin vuoroin rima ja vuoroin rimasta katkaistu neliön muotoinen välikappale joka piti raotuksen siistinä. Ritilä roikkuu neljällä koukulla neljässä silmukkaruuvissa jotta se voidaan tarvittessa joko poistaa kokonaan tai avata. On huomioitava koukkujen kiinnityssuunta, jos aikoo tehdä ritilän avattavaksi. Väärin päin kiinnitetyt koukut pudottavat ritiän silmukkaruuveista kun se avataan.
Ja miten se koottin. Kiinnitin pystyrimat huvilan kaiteeseen ruuvipuristimilla ja tuin rakennelman harustamalla suoraan kulmaan lattian kanssa. Näin varmistin suoran kulman pysyvyyden työn aikana. Kun alarima oli kiinnitetty oikealla pystyrimajaotuksella lattiaa vasten, voi rimojen ja välikappaleiden vuorottainen latominen ja ruuvikiinnitys alkaa. Työasennosta näkee, että ruuvaus suoritetaan pitkillä ruuveilla (suosittelen patioruuveja tai haponkestäviä ruuveja) viistoon, jotta jokainen ruuvi tarttuu sekä rimaan, että sen päälle asetettuun välikappaleeseen. Näin rakenteesta tulee kertautuvasti tukeva. Ruuvin viistokulma on tarkka, koska muuten ruuvi ei saa molemmista kappaleista pitoa pystypuuhun ja tuloksesta tulee hutera. Ruuvin oikeaa kulmaa ja kiinnittämistä auttaa myös esiporattu reikä. Välikappaleiden suoran linjan voi varmistaa viivottimella tai vatupassilla. Huomaa, että jokaisen tuen kohdalla on jokaisessa välissä tuo raottava neliön muotoinen riman pätkä. Nämä pätkät myös pelastavat kestopujätteen tarpeettomalta kuljetukselta ongelmajätelaitokseen. Sahausjätettä ei juurikaan jäänyt.
Tässä kuivatellaan yhtä suurimmista ritiläelementeistä auringon lämmössä. Kyllästetty rima oli vielä märkää joten elementti painoi satakunta kiloa ja sen paikoilleen asentaminen olisi vaatinut tarpeettomasti voimia. Elementti on ylösalaisin ja sen toisessa päässä näkyy kallion muotoa mukaileva korotettu osa.

Miten katolta tulevat sadevedet johdetaan maan alle

Vanhassa omakotitalossa on usein ongelmana sadevesian virtaaminen hallitsemattomasti ympäri taloa ja veden imeytyminen kivijalkaan ja valuminen kellariin.

Siihen auttaa sadevesien ns. hulavesien viemäröinti. Rinteessä veden voi johtaa alemmas talon ohi ja muualla hulevesikaivoon, hulevesiverkostoon tai ojaan (missä se on mahdollista).

Räystäältä tuleva "ränni" -putki tulisi jättää irti sadevesikaivosta, koska ränni tulisi voida nuohota aika-ajoin auki mahdollisista lehdistä ja muusta katolta tulevasta moskasta.
Sadevesikaivoja asennetaan jokaisen rännin alle ja niistä vesi johdetaan umpiputkilla kauemmaksi talosta. Varsinaiseen kivijalkaa kiertävään salojaan, ei hulevesiä tule johtaa. Se tarkoittaa samaa, kuin johtaisit vedet suoraan kellariisi tai talon kivijalan alle routimaan.

Kuvassa on yksi sadevesikaivomalli, jonka voi upottaa rännin alle. Sen kuppisiivilä kerää vähäisen veden kaivoon. Kaivoja saa laajemmalla siivilällä varustettuna jos sadevettä on tulossa katolta runsaammin. Huomaa umpiputket. Kaivot voi ketjuttaa kuten tässä tapauksessa oli mahdollista.  Salaojaa ei yleensä kannata yhdistää hulevesijärstelmään, kuten tässä erikoistapauksessa on tehty. Lue tämän tapauksen syy ja tausta blogitekstistä "Sadevedet koivunjuurten alitse".


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Sadevedet koivunjuurten alitse

Sadevesiviemäri

Toteutin kesähuvilallani sadevesien siirron pihatieltä -70 cm alemmaksi maan alle.

Sadevesien valuminen koskena alas pitkin huvilalle tulevaa tietä, oli joka kesäinen riesa.
Veden siirtäminen sadevesiviemäriin maan alle oli ainut mahdollisuus, koska vesi ei tahtonut pysyä tien viereen kaivetussa ojassa. Tähän oli montakin syytä: vettä valui molemmilta puolita tietä, sekä matkan varrelta metsästä. Vettä nousi esiin myös keskeltä tietä, koska tien alle oli aikoinaan kaivettu talousvesiviemäri, jonka sivuitse valui myös osa kalliolta kertyviä sadevesiä.
- Hihat rullalle ja lapio käteen.

Aluksi tilasin hiekaa ja sepeliä. Kun kasat aikanaan saapuivat lautalla rantaan, alkoivat hikikarpalot vieriä otsalle pelkästä kasojen katselemisesta. Muistuipa mieleen myös krooniseksi jäänyt iskias. Täytyi ottaa asia siltä kannalta, että treeni vahvistaa selkää.
Kuormia odotellessa valmistelin työmaata, siloittelemalla veden valtaan jäämätöntä tien osuutta, sekä kaivamalla ojaa salaojaputkelle.
Kaivuu piti tehdä läpi puunjuurien ja moreenimaan, jonka alimmaisissa kerroksissa tuli vastaan tontille ominainen kivikova savikerros. Ojan kaivoin n. 60 - 70 cm syvyyteen.
Oli kuiva kausi ja savi oli kovettunut betoniksi. Sitä pystyi ainoastaan "höyläämään" tai lohkomaan kangella. Poravasara auttoi myös tiukempien maakerrosten läpi, kun kanki ei enää tehonnut. Lapio kolahteli kiviin jatkuvasti. Isot kivet vaativat ojan leventämistä ao. kohdin, koska muuten niitä ei olisi saanut montusta ylös. Kaikkein suurimmat pulterit jäivät kaivannon pohjalle, ne piti kiertää. Yhteen porasin muutamia reikiä poravasaralla ja lohkaisin sen verran kiveä, että sain putken kulkemaan sen sivuitse.

Alla tilannekuvia.
Alussa tie oli kuin kuiva puronpohja - silloin kun se oli kuiva.
Irtosora oli aikaa sitten kulkeutunut mäkeä alas.

Tässä on ojaa kaivettu, ehkä puoleenväliin rinnettä.
Vasemmalla näkyy yksi pultereista, joka lähti melkein suosiolla kuopasta.
Mittakaavana sillaksi asennettu n. 25cm:n reisilankku.
Ojan pohjalla lirisee iloisesti vesi.

Tässä näkyy kukkamaalle kulkevaa umpiputkea. Se vaihtuu kukkamaan alla jälleen reijälliseksi, koska oli tarkoitus, että vesi alkaisi imeytyä maahan jo kukkamaan alla..

Pulterin jättämään levennykseen upotettiin yksi kokoavista kaivoista. Kaivon läpi kulkee tällä kohtaa umpiputki, koska vesi oli vietävä saostuskaivojen ohi. Huleveden ei tule sekoittua jätevesiin jotka menevät suodatuskentälle alla kulkevaa jätevesiviemärikaivantoa pitkin. Oikealta valuvat pintavedet tien toiselta puolelta. Umpiputkien kohta täytettiin savella, jotta vesi pysyisi putken sisäpuolella. Välikaivoja on hyvä asentaa vähintään parin kymmenen metrin välein, koska putkia pitää pystyä myöhemmin huoltamaan ja tässä tapauksessa kaivojen läpi kulki vden lisäksi myös maakapeli. Tietysti omassa putkessaan.
 Kun salaojaputki oli peitetty ensin sepelillä, sen päälle laitettiin suodatinkangas, estämään hienompien maa-ainesten valuminen sepelin sekaan ja tukkimaan sadevesiviemäriä. Sepeli toimi jo itsessään erinomaisena salaojana. Kuvassa näkyvä kivi piti kangasta paikoillaan, kun sitä levitettiin pitkin ojaa.
Kuvassa on kukkamaan kohdalle tehtyä, jo umpeen luotua kaivantoa. Kaapelin vuoksi oja on merkitty keltaisella varoitusnauhalla (sähköurakoitsija toimittaa nauhaa pyynnöstä). Pinnalle levitettiin hienompaa hiekkaa. Kuva on otettu rannan suuntaan (alas). Ennen porttia näkyy taaja koivunjuurakko, joka oli osa pelastetuista juurista, joita ojan kaivuun aikana tuli lapion eteen koko joukko. Katkotut pääjuuret kuivattavat koivut pystyyn joten jos puita halutaan jatkossakin tontilla olevan, suosittelen säästäviä toimenpiteitä eli juurien ali kaivuuta. Ei se ihan mahdotonta ole, joskin haastavaa ja aikaavievää tietysti.